torstai 2. toukokuuta 2013

Vappupäivänä varastomyynneissä


Tanskassa ei vietetä vappua, vaan eilinen oli täällä ihan tavallinen arkipäivä. Poikkeuksellista normaaliin arkipäivään verrattuna oli kuitenkin muutama mielenkiintoinen varastomyynti, joissa piipahdin kaupungissa käydessäni. Tai jos rehellisiä ollaan, niin ajoitin asiointini sopivasti varastomyyntien mukaan... Minäkin siis seisoin odottamassa muiden yhtä hölmöjen kanssa aamukahdeksalta jonossa päästäkseni ehkä tekemään ostoksia!?! Tiedän; kuulostaa hullulta. Puolustuksekseni pitää kertoa, että täällä varastomyynnit ovat erittäin suosittuja ja niistä oikeasti voi tehdä hyviä löytöjä todella halvalla.

Ensimmäinen kohde oli Aiayun myynti, jossa oli niin kamala ruuhka etten edes kameraa vaivautunut kaivamaan esille. Kiersin myyntipaikan koittaen löytää villaisia torkkupeittoja, joita olin tullut katsomaan. Tarjolla oli kuitenkin pääasiassa vain vaatteita; Aiayun pehmoisia villaneuleita ja olovaatteita, joten myynti oli nopeasti tsekattu ja siirryin viereiseen kortteliin Stella Novan ja BeckSöndergaardin tapahtumaan.


Pöydät ja tangot notkuivat ostettavaa BeckSöndergaadin ja Stella Novan varastomyynnissä. Tarjolla oli paljon mallikappaleita, mutta myös tämän ja talvisesongin mallistoa; valikoima oli poikkeuksellisen laaja ja hinnat houkuttelevia. BeckSöndergaardilta oli myynnissä myös heidän miehille tarkoitettuja tuotteita, runsaasti erilaisia laukkuja sekä tietysti heidän kuuluisia huivejaan kaikissa mahdollisissa väreissä. Itselleni en ostanut mitään, mutta onneksi muutaman lahjan löysin ilahduttamaan ystäviäni.


Köpikseen matkaaville suosittelen katsastamaan http://www.lagersalg.com/; täältä löytyy aika paljon varastomyyntien ajankohtia ja paikkoja. Myynneissä kannattaa olla ajoissa, sillä jonoista päästetään sisälle aina vain pieni määrä ihmisiä kerralla ja tavarat ovat yleensä yksittäiskappaleita. Vierailu tällaisessa tapahtumassa käy kyllä ihan elämyksestä.... Happy bargain hunting!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti